Elokuvaa alkaa periatteessa loppukohtauksesta jossa nainen nimeltä Lila joka on kyseisellä hetkellä vangittu epäiltynä Dr Nathanin murhasta. Samaan aikaan apinan näköinen ihminen nimeltä Puff on todistamassa oikeudessa. Oikeudenkäynnin aikana Lila alkaa muistella miten joutu kyseiseen tilanteeseen.
Lila on nainen jolla on suuri määrä mieshormoonia, joka aiheuttaa suuren karvojen kasvun. Tämä on häirinnyt häntä koko elämän ja hän karkaa metsään asumaan, jossa se ei häiritse häntä. Hän asuu siellä jonku aikaan ja kirjoittaa novelleja. Lopulta hän kyllästyy siihen ja hän päättää muutta kaupunkiin takaisin. Lilan on yksinäinen ja haluaa itsellensä miehen. Lopulta hän tapaa Dr. Nathanin.
Dr. Nathan on tutkija joka yrittää saada eläimiä oppimaan hyviä käytös tapoja. Hänen mootivina on hänen lapsuus traumansa. Lapsena häntä rankaistiin huonosta käytöksestä ja lopulta hän halusi opetta muille niitä. Traumansa takia hän joskus suuttuu Lilalle joka ei ole tietoinen hyvistä käytöstavoista aina.
Nathanin suurin saavutus tulee kuitenkin kun hän vangitsee miespuolisen apinamiehen ja opettaa hänet tavoilleen. Hänen nimensä on Puff. Aluksi Gabriella ja Nathan opettaa häntä ja samalla heille syntyy salainen suhde, josta Lila ei tiedä. Lopulta Gabriella vaatii Nathanin valita jompi kumpi ja hän valitsee aluksi Lilan. Mutta todellisuudessa hän kaipaa Gabriellaa. Lopulta Lila ja Nathan saivat Puffin sivistyneeksi, joka oli sensaatio.
Lopulta Lila saa tietää Nathanin suhteesta joka uudiutuu ja hän päättää kostaa Nathanille. Hän vie Puffon mukanaan takaisin luontoon jossa hän oppii vanhoille tavoilleen. Lopulta Nathan tajuaa miten uskomaton nainen Lila on ja päättää etsiä hänet. Kun hän löytäää Lilan ja Puffin hän saa surmansa. Puff murhaa hänet ja väittää siinä haluavansa olla viidakkomies loppuelämän kuten ennenkin. Lila kuitenkin haluaa ottaa syyt niskaansa ja antaa Puffin elää vapaana. Viimeisenä toiveena hän haluaa että hän menee todistamaan oikeudessa miten ihmiset suhtautuvat väärin luontoa kohtaan. Oikeudenkäynnin jälkeen hän poistuu salista ja matkana metsä. Kävellessään hän riisuutuu ja koko media seuraa häntä. Lopulta metsään päästyä hän menee metsään piiloon. Lopulta kun kaikki ovat lähteneet pieni auto ilmestyy, jossa kuskina on Gabriella. Tämä lopulta nostaa suuria tunteita pintaan.
Elokuvassa kokoajan Lilaa petettiin vaikka hän oli hyvä ja lojaali ystävä. Ensiksi Nathan pettää häntä ja lopulta Puff kun kaikki puheet luonnosta olivat palturia. Tämän perusteella paha saa palkkansa ja hyvä jää nuolemaan näppejään.